Juoksua tehdään, vihdoin!

Vihdoin näyttää siltä että juoksu olisi alkamassa. On tätä odotettu!
Toukokuussa mahdolliset pennut syntyisivät, jännää. Kamalasti kaikkia asioita päässä joita pitää selvittää, kuitenkin eka synnytys, pentue, edessä.
Tiineen nartun kanssa on tullut oltua jo useamman kerran, kiitos kasvattajien jotka ovat koirilleni aikanaan pentuja tehneet.
Waakku jo kuulemma Marttaa kovin odottelee ;). Astutuksen ei pitäisi ongelmia tuottaa, kumpaisellakin hommasta jo tarpeeksi kokemusta. Toki kaikkea voi käydä mutta se jää nähtäväksi.

Sylvi on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Treenata edes vähän pitäisi mutta ehtiihän tässä ja luotetaan toki siihen että tuomari ymmärtää kyseessä olevan 9 kuukauden ikäisen pennun. Sylvilläkin voi jo juoksu alkaa hetkenä minä hyvänsä, kyllä aika rientää. Sylvi lähtee näillä näkymin myös Ruotsiin gööttien juhlanäyttelyyn kera Noran. Olisi tosi kiva että kasvattajakin sitä näkisi :)

Ikäviäkin asioita on tullut vastaan. Sylvin emällä todettiin gööttien perinnöllinen silmäsairaus. Oli melkoisen romahduttava uutinen omien suunnitelmien vuoksi. Mutta ei se omaa koiraani muuta miksikään, yhtä ihana tuo on kuin ennenkin, pieni häslä <3 Otan tämän vuoden aikana DNA-testin että tiedän mikä on markkeritestin tulos, sehän voi olla mikä vaan. Sairauden perinnöllisyystapaa kun ei vielä tiedetä niin turha asiaa murehtia ennenkuin silmäpeilaustulos sanoisi koiran sairas olevan. Ja silloin heitän pennutushaaveet toki romukoppaan. Sukutauluja olen taas tuijottanut silmät ristissä ja on kyllä mahdotonta löytää pentua jolla riskiä ei olisi. Ei ole varmaankaan sellaista sukua jossa retinopatiaa ei esiinny. Onneksi sairaus harvoin millään tapaa heikentää koiran elämänlaatua, harvoissa tapauksissa on johtanut sokeuteen.

Sylvi on selvästi kasvanut Martan ohi, pituudeltaan ja korkeudeltaan. Veikkaisin tytön olevan 31 tai 32 senttiä korkea.Kovin reilu karva on myös mutta ei missään tapauksessa pitkäkarvainen. Eka karvanlähtö varmaankin tasoittaa tuota pöyhevyyttä.

Olen uskaltautunut taas jo luita syöttämään. Putkiluita olen ostanut ja myös rustoja antanut. Raakana. Nuo niin nauttivat pureskelusta ja hampaatkin tykkäävät. Koko ajan kyllä vieressä kyttään ja eka kerralla suunnilleen ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään eläinlääkäriin.

Nora oli viestitellyt hoitavan eläinlääkärin kanssa ja minulle tuli lopun kaiken ihan hyvä fiilis siitä. Oli pahoillaan Helmin kohtalosta ja tutki vielä röntgenkuvat uudestaan. Tukosta ei niissä näkynyt vaan luu on ollut silloin vielä ylempänä ruokatorvessa. Kuvassa näkyi vaan vatsalaukku ja ruokatorvenpää. Uskon että osaa ensi kerralla samojen oireiden kanssa epäillä tukosta ja se on tärkeä asia. Että meidän kokemus tuo lisä-aikaa jollekin toiselle koiralle samassa tilanteessa. Vielä tulee välillä itku jos katselen Helmin kuvia, mun rakas pieni <3 Hihna ja kaulapanta ovat edelleen autossa, en ole halunnut, voinut niitä vielä kotiin tuoda.

Olisin aloittanut Sylvin kanssa koirakoulun mutta ei nähtävästi mahduttu ryhmään kun ei mitään kuulunut. Harmillista! Olisi sopivasti kurssi loppunut ennen pentujen syntymää. Nyt sitten lykätään sitä syksyyn asti jos tiineys onnistuu. En uskalla mahdollisten tautiriskien takia käydä siellä tiineyden lopulla enkä pentujen aikana. Mätsärissä käytiin muutama viikko sitten, ei tullut sijoitusta mutta hyvää treeniä kyllä. Että edes jotain tehdään Sylvin kanssa kaksinkin :)

Helmin ruumiinavaustulokset tulivat

Helmin ruumiinavaustulokset tulivat eilen.
Hajosin ihan täysiä ja itkin täällä kotona hysteerisenä lähes koko illan.
Helmi oli täysin terve. Kaikki sisäelimet hyvässä kunnossa, niistä ei löytynyt mitään mainittavaa.
Mutta.
Kuolinsyykin selvisi, tai siis oireiden syy.
Helmi kuoli luunpalan aiheuttamaan tukokseen ruokatorvessa.

Ruokatorvesta löytyi halkaisijaltaan 3.8cm kokoinen luumötikkä. Kyllä tekee kipeää! :(
Ihmettelen syvästi turun eläinsairaalan hoitoa tapaninpäivänä.
Kerroin koiran syöneen luuta ja mietin voisiko kaikki johtua siitä. Eläinlääkäri epäili ryystämisen johtuvan nenäpunkista? Myöhemmin illalla kun koira turposi uudestaan, oltiin siis päivystyksessä kuutisen tuntia, silloin nukutti ja kuvasi vatsan. Sen jälkeen väittävät työntäneensä letkun mahaan ja tehneensä vatsahuuhtelun. Mitä mä nyt mistään tiedän niin eikös letku mahaan työnnetä ruokatorven kautta. Miten olisivat sen saaneet mahtumaan ison luumöhkäleen ohi?
Vatsalaukusta löytyi myös luumassaa, miksei se lähtenyt huuhtelulla pois jos sellainen muka tehtiin? Eviran patologi epäili Noran tänään sinne soittaessa että ell on vain luullut olevansa vatsalaukussa. Eikö yhtään ihmetellyt kun letku meni sisään liian vähän?
Voisin ajatella että jos olisivat heti oksettaneet koiran niin luu olisi vielä lähtenyt. Mutta antoivatkin ensimmäisenä pahoinvoinninestolääkityksen jolloin oksetus oli jo mahdotonta. Letku on varmaan työntänyt luun vielä syvemmälle ruokatorveen.
Maanantaina kun mentiin uusiksi lääkäriin ei olisi voitu tehdä enää mitään. Ruokatorvi oli jo alkanut menemään kuolioon ja paha tulehdus oli päällä. Jos en olisi Helmiä lopettanut, koira olisi melkoisen pian kuollut itse mätäpaiseen puhkeamiseen.
Enää en voi asialle mitään tehdä mutta oli kyllä tosi kova isku. Luulin tehneeni kaikkeni mutta se ei vaan nyt riittänyt.
Kaikkea pahaa voi aina tapahtua ja tää oli meille se pahin.
Ja entäs se syyllinen.
Mä en ole ikinä suostunut ostamaan koirille paistettuja/savustettuja luita joita sekä eläinkaupat että ruokakaupat myyvät. En koska olen kuullut niiden olevan vaarallisia. Jouluksi sitten jonkun mielenhäiriön päällä ollessa sitten ostin kuitenkin. En kuitenkaan kyennyt niitä koirille jouluna antamaan kun olikin mielestäni huono idea. Ja mitä tein sitten tapaninpäivänä. Päätin uhmata omaa mieltäni ja antaa sellaisen Helmille. Ja prkl!! Näin kävi! :( Se pahin painajaiseni moisista paskaluista toteutui.
Älkää syöttäkö niitä koirille. Ne ON vaarallisia. Raa'at luut, rustot, "tehdyt" luut yms, ne ei ole, ne sulaa elimistöön. Patologi sanoi ettei solmuluun solmukaan ole näin vaarallinen jota myös olen pelännyt. Se kun menee nopeasti löysäksi massaksi. Paistettu/savustettu ei millään. Vatsalaukussa olisi kyllä hävinnyt pitkän ajan kuluessa eikä vaaraa olisi ollut. Nyt ei vaan koskaan ehtinyt sinne asti.
Leikkaus luun poistoon olisi ollut melko mahdoton. Lääkärin olisi pitänyt mennä rinnan läpi ja operaatio olisi ollut todella iso. Sellaiseen tuskin olisin Helmin kanssa lähtenyt, ikää kuitenkin paria päivää vaille 13. Eikä sellaista mahdollisuuttakaan kyllä minulle annettu koska maanantaina se olisi ollut jo myöhäistä.

Teksti voi olla melkoisen sekava mutta niin on omat ajatuksenikin vielä asian suhteen. Sydän itkee verta. Anteeksi Helmi <3