perjantai 9. joulukuuta 2016

Martan selkä kuvattu

Käytiin toissapäivänä Martan kanssa kankaanpäässä Ventelän luona luustokuvissa.
Selkä on terve, voi kuinka huojentavaa!
Tiiti toi kuitenkin ison paniikin asian suhteen mutta nyt voin huokaista, kaikki omistuksessani olevat koirat on täysin terveiksi kuvattu toki Alma poislukien kun vauva vasta.

Nyt olen sitten mietiskellyt tietenkin myös pentu-asioita. Se onkin näillä näkymin Martta joka saa Ihanhelmi B-pennut eikä Sylvi. Ajankohta pysyy samana eli noin vuoden päästä tulevasta juoksusta. Sylvillä on vielä hyvin aikaa myöhemminkin saada luonani pentuja.
Martan kanssa pentujen hoito sujui niin loistavasti ja olen toki myös erittäin tyytyväinen A-pentuihin. Alman luonne on kyllä melkoisen erilainen kun emällään, tiedä sitten kehen on tullut :D

Tammikuussa mennään pentunäyttelyyn, mulle tosi iso juttu, omat kasvatit pääsee näytille :)
Sen jälkeen lähteekin Alma Noran luokse joksikin aikaa, opettelemaan käytöstapoja, sosiaalistamista ja jos pari näyttelykäyntiäkin. Saan sitten kotiin takaisin joskus hyväkäytöksisen nuoren neidin vaihtarina ;D

Alman sisäsiisteys on yllättänyt mut täysin, ja siskonsa on yhtä taitava. Eka göötti joka ei enää puolivuotiaana ole sisälle tarpeitaan tehnyt kun hyvin harvoin pitkän työpäivän aikana. Helmi ja Martta kun olivat yli vuoden ennenkuin pystyin sanomaan että sisäsiistejä. Ihan luxusta!

Sylvi ja Alma on ihan bestikset. Liiankin. Ulkona opiskelevat toisiaan. Sylvi kun on mörköjä näkevä niin tartuttaa saman myös Almaan ja Alma kun taas näkee kaiken niin Sylvi heijastaa siitä ne mörkönsä. Almaa en ole hiljaiseksi saanut. Vähän väliä pitää jollekin asialle sanoa ulkona WÖF. Ja se vasta ärsyttää mua. Ja nyt on sitten aina hiljainen Sylvi lähtenyt siihen tapaan mukaan. Voi HUOH!

Alman kanssa aloitettiin vihdoin pentukurssi. Voi kuinka reipas ja rohkea tuo pieni onkaan <3. Dansku yritti sitä pelotella kun viimeksi nähtiin ja tosi hienosti osasi Alma kohdata asian. Meni pienemmäksi muttei pakoon lähtenyt vaan koko ajan oli valmis menemään lähemmäs tekemään tuttavuutta. Todella tyytyväinen olen kyllä luonteeseen.
Luusto on jotain uskomatonta, niin on isänsä tyttö! Väri ei ole äidin eikä isän, oisiko siis postinjakajan? :D
Sisaruksiaan en ole taas nähnytkään, harmi, varmasti ovat upeiksi nekin kasvaneet, ainakin näin kasvattajan silmään ;) Pentunäyttelyyn on 3 sisarusta tulossa, ei ihan siis kasvattajaryhmää kokoon heti saatu :)

Sunnuntaina menee Toivo voittaja-näyttelyyn helsinkiin, meidän hieno mies :)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Toivo on terve :)

Toivon, Westorps Atlas Supergiant, luusto on lausuttu kennelliitossa täysin terveeksi niiltä osin kun gööteille lausuntoja saa.
Niin kovin huojentunut ja onnellinen <3
Lonkat B/B, kyyneret 0/0, selkä VA0, LTV0, polvet ja silmät terveet.
Täydellinen poika :)

lauantai 29. lokakuuta 2016

Syyskuulumisia

Pitkästä aikaa jos rustaisi tännekin jotain.

Alma kasvaa. Ja kasvaa. On kyllä luustoltaan ihan tosi vahva. Ikää nyt 5.5kk ja painaa jo enemmän kun emänsä aikuisena. Säkä onneksi ainakin vielä pienempi. Veikkaan että melko suuri siitä on tulossa, aika näyttää.
Kovin paljon tykkää hyppiä ja se sitten saa jännittämään luuston kohtaloa aikuisena. Sylvin kanssa riehuvat todella paljon, onhan niillä melkoisen pieni ikäerokin. Nyt toivon mukaan tulee sitten isompi ero ennen seuraavan koiran laumaan saapumista. Toki tulee tiukkaa tekemään kun Sylville pennut tulee.. :D. Pitää tehdä pentuja hirmuisen harvoin jos aina jää kotiin 1 kasvamaan.

Olenkin löytänyt hyvin suurella todennäköisyydellä uroksen seuraavaan pentueeseen mutta siitä sitten vasta joskus lähempänä kun alkaa olemaan ajankohtaista, aina kun voi joku muuttuja matkaan tulla.

Pari viikkoa sitten kävin moikkaamassa Suomaa ja Armasta. Kovin hienoja pentuja. Luonteet ovat hyvinkin reippaat ja tykkään rakenteestakin. Saas nähdä millaisia ovat sitten aikuisina :)
Armas, Suoma, Sylvi, Alma ja Martta

Armas 5kk

Alma 5kk

Suom 5kk

Sisarukset
Käytiin seinäjoella kv-näyttelyssä Sylvin, Martan ja Toivon kanssa. Kaikki sai ERIn ja olin ihan mahottoman onnellinen! Sylvi oli ihan kalju mutta niin on tuuhea turkki normisti että ehkä ihan hyvä :D Ei näytä tällä hetkellä niin takakorkealta, johtuuko sitten kasvusta vaiko karvasta, sen aika näyttää :)
Martta 4v 10kk

Sylvi 1v4kk

Toivo 1v 4kk
Toivo oli luustokuvissa maanantaina, gööttien kimppatarkki mevetissä. Lonkat oli B/B, kyyneret 0/0, selän tulokset vielä tulematta, kuvattiin siis toki koko koira. Iso helpotus tähän asti, nää on aina niin kovin jänniä tilanteita.
Varsinkin edellisen kokemuksen jälkeen, Tiitiähän ei enää ole. Luustokuvissa/lääkärintarkastuksessa  löytyi syy koiran oireilulle ja sairasta koiraa ei voi kipuineen hengissä pitää. Eri on jos koira on oireeton, silloinhan se on sama mitä luustokuvat näyttää ja koiran mukaan mennään eteenpäin.  Tästä asiasta on sen verta paskaa niskaan tullut ettei aiheesta sen enempää. Jos asia häiritsee, kasvotusten voin asiasta keskustella.

Joulukuussa mennään Martan kanssa Ventelälle selkäkuviin ja lonkat toki katsastetaan samalla. Laskeskelin että kyllä on halpaa tää, tulee menemään heittämällä yli 1000€ tämän vuoden aikana pelkkiin terveystarkkeihin, mihin asti maailmaa olisinkaan sillä rahalla päässyt.. :D. Ensi vuonna on sitten toivottavasti vain 1 koira tarkastettavana, Alma :)

maanantai 29. elokuuta 2016

terveystarkkeja

Toivo kävi viime viikolla silmä-ja polvitarkastuksessa.
Toisesta silmästä löytyi pari rasvaläikkää mutta niistä ei tule mainintaa ilmeisesti edes koiranettiin kun ei ole mikään gööttien juttu. Jalostuksessa hyvä ottaa huomioon jos partenrilla sama juttu. En kyllä ole kellään moista kuullut olevan joten en usko sellaiseen narttuun törmäävänikään ihan helposti ;). Silmäspesialisti ei ainakaan nähnyt minkäänlaista ongelmaa. Polvet oli 0/0, upeeta!

Tänään kävi sitten vuorostaan Sylvi ja Martta, käytiin Elina Pietilällä kun häntä on kovin kehuttu eikä matkakaan pitkä ollut.
Molemmat tytöt oli terveitä myös, ihan huippua!
Sylvi tulee siis saamaan joskus pentuja jahka luonteesta ei mitään yllätyksiä löydy <3

Viikonloppuna oli Martan pentunen Hertta hoidossa, voi mitä menoa ja meininkiä täällä olikaan! Sylvi niin rakastaa edelleen pentujen kanssa riehumista :). Ulkoilu oli hieman haasteellista viiden koiran kanssa mutta selvittiinpä siitäkin.

Tiiti on ollut jo täällä jo muutaman viikon hoidossa Noran murrettua jalkansa. Hyvin on ensishokin jälkeen laumaan kotiutunut :). Nora menee Tiitin kanssa syyskuussa luustokuviin, kroppa lyö totaalisen jumiin Tiillä välillä ja liikkeet on kovin epäpuhtaat. Täytyy vaan toivoa että on ehjä. Jumihan voi helpostikin johtua pahasta alusta-arkuudestaan kun joutuu jännittämään aina kun omassa mielessään kohtaa jotain pelottavaa.

Toivolle on varattu luustokuvausaika lokakuulle, Eli ei nää jännityksen aiheet tunnu loppuvan :D

Käytiin Raision näyttelyssä Sylvin kanssa. EH tuli sieltäkin. Sylvi on tällä hetkellä kovin takakorkea ja täytyy vaan toivoa että selkälinja tuosta oikenee kun palikat löytävät isossa tytössä omat paikkansa. Ja jos ei niin ei se Sylviä minulle huononna, oma rakas höntti se on silti :)

Almalla on alkanut hampaita putoilemaan, etuhampaat on osittain hävinneet. Hirmu aikaisin! En kyllä ole koskaan etuhampaiden vaihtumista varmaan huomannutkaan kun huomio ollut aina vaan kulmureissa
Perjantaille on varattu toinen rokotusaika , torstaina tulee pentuset jo 16 viikkoa. Kyllä tää aika menee nopeasti!

lauantai 6. elokuuta 2016

Näyttelyä ja paimentamista

Käytiin länsigöötanmaanpystykorvat ry:n järjestämässä paimennustaipumustestissä Eurassa 30.7. Niin kiva tapahtuma aina!
Sylvi sai arvosanan Hyvä ja kovin tyytyväinen olen :)

Alla kuvia testistä, kaikki on ottanut Kirsi Hotanen.






Käytiin Porissa kv-näyttelyssä 31.7.
Toivo sai arvosanan ERI, SA jäi tulematta karvattomuuden vuoksi. Hieno poika!
Toivo 1v1kk

Sylvi sai EH:n. Iso tyttö ja kovin löysä selkä.
Arvostelu:
Keskiharmaa. Kauniit värimerkit. Hyvä voimakaspäinen narttu. Hyvä kaula. Pitkä runko. Vielä löysä eturaajojen kiinnitys. Hyvät takaraajat. Erinomainen karvapeite. Pitkä häntä. Miellyttävä luonne. Liikkeessä kovin pehmeä selkä.

Vielä ollaan pariin näyttelyyn ilmoittauduttu mutta sitten saa jäädä tauolle vahvistumaan :)

Alma on melko mahoton tapaus. Ei mikään supervilli mutta kova komentamaan. Sylviä ja Marttaa piinaa minkä ehtii. Olen joutunut "kovemmalla kädellä" jo kertomaan mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Jalkoja ei pure mutta käsiä kyllä senkin edestä.
Käytiin ekalla rokotuksella, aika rientää, ja kaikki oli kunnossa pennulla :)


Alma 11 vkoa

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vähän kuvia pentusista :)

Alma 6 vko

Hertta (Ainoa Oikea) 6vko

Alma ja Aimo 6 vko


Sylvi ja pennut




Alma 7 vkoa

Armas 7 vkoa

Aimo 7 vkoa

Hertta 7 vkoa
Suoma 7 vkoa (Aina Ilona)


Suoma 8 vkoa


Arjessa taas, rauha maassa

On unohtunut koko blogin kirjoitus kokonaan.
Pentuset lähti omiin koteihinsa kolmisen viikkoa sitten. Aivan ihana kokemus mutta todella rankka joka yllätti minut täysin.
Kun halusin toki pennuille kaiken liikenevän ajan antaa niin meni kyllä väsymys luihin ja ytimiin asti.
Pennut vaikuttavat todella reippailta ja olen niistä kovin ylpeä <3
Itselleni jäi tosiaan 1, Aito Frendi, ja todella tyytyväinen olen tyttöön. Todella raskaan oloinen vaan joten saa nähdä mikä jätti siitä vielä kasvaakaan! Jos äitiään isompi mutta isäänsä pienempi niin kaikki hyvin :D

Sylvin kanssa kävin luustokuvauksissa. C:n lonkat ja kyyneret oli 0, selkä kuvattiin myös täysin terveeksi. Vielä edessä silmien peilaus ja polvien tutkiminen ja jos kaikki niissäkin hyvin niin ehkä se on sitten Sylvi joka saa pennut seuraavaksi. Toiveita on muitakin Sylvin jalostuskäytöstä mutta niistä lisää vasta sitten kun tietää onko sellainen toteutumassa :)
Aiemmin olin vielä sitä mieltä ettei koskaan enää pentuja mutta ehkä parissa vuodessa saa taas mielen ihan toiseksi, nyt jo tuntuu että kyllä vielä tämä koetaan :)
Lauantaina mennään Sylvin ja Tiitin kanssa paimennustaipumustestiin, saa nähdä kuinka siellä käy, jänniä nää kaikki tällaiset.
Sunnuntaina on näyttelypäivä, Porin kv kera Sylvin ja Toivon. Toivo ei olekaan suomessa virallisessa luokassa käynyt, pentuna voittajassa ollen ROP-pentu ja ruotsissa toukokuussa saaden ERIn.
Toivohan on nyt sitten virallisesti minun ja Noran koira asuen Noran luona. Sen kanssa mennään silmien ja polvien tarkkiin elokuussa ja luustokuviin loppuvuodesta.

Pennuista vielä.
Molemmilla uroksilla oli molemmat pallit kun lähtivät omiin koteihinsa, Armas Espooseen ja Aimo Ouluun. Armaksen ruokahalu voisi olla parempi, ei nimi sitten enne ollutkaan. Muut pennut syövät kaiken pienistä kivistä lähtien . Herttaa (Ainoa Oikea) tulen näkemään varmaan kaikkein useimmiten kun muutti tuohon parinkymmenen kilometrin päähän kahden göötin kaveriksi. Viikonloppuna kävin katsomassa Suomaa (Aina Ilona) ja voi mikä tomera tyttö siellä olikaan. Ei kyllä yllättänyt kun kovin menevä oli jo täällä. Virtaa piisaa ja kamala puruvimma. Armaksen kanssa purevat eniten nilkkoja, pienet karjapaimenet. Alma taas tykkäisi jyrsiä käsiä mutta ei olla samaa mieltä asiasta. Melko haukkuherkkiä ovat osa myös, toivottavasti kitkeytyy hyvin pois kun sitä ei hyväksytä.

Yritän muistaa kuvia lisäillä kun taas muistan blogin olemassaolon!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pentuset 5 viikkoa

Kyllä tää aika kuluu!
Tänään on pentujen syntymästä jo 5 viikkoa ja luovutusikä lähestyy, hui!
On nuo niin ihania, niin mahtava kokemus tää ollut, mun yli 20 vuoden haaveeni on toteutunut ja täällä on pentuja <3

Tänään oli taas punnituspäivä ja 2 kiloa paukahti jo kolmella pennulla rikki.
Tässä painokehitystä:
Ainoa Oikea
s: 223g
1 vko 539g
2 vko 872g
3 vko 1209g
4 vko 1.5kg
5 vko 2kg

Armas Ahmatti
s : 231g
1 vko 524g
2 vko 857g
3 vko 1175g
4 vko 1.4kg
5 vko 1.9kg

Aina Ilona
s: 154g
1 vko 401g
2 vko 729g
3 vko 1044g
4 vko 1.4kg
5 vko 1,7kg

Aimo Aivastus
s: 213g
1 vko 530g
2 vko 879g
3 vko 1224g
4 vko 1.5kg
5 vko 2 kg

Aito Frendi
s:211g
1 vko 529g
2 vko 899g
3 vko 1303g
4 vko 1.5kg
5 vko 2.1kg

Ruoka maistuu kaikille hyvin. Kädestä kun kuvia ottaessa syötin niin sormet sai kyytiä ja kupistakin ruoka häviää hyvinkin vauhdilla. Äitiinsä tulleita ja sitä toivoinkin :)

Martta on ”hyvässä ruoassa”, toisin sanoen melkoinen läski. Ennemmin niin, helposti saan koiran laihtumaan mutta jos olisi vajaalla ravinnolla ollut niin kova työ olisi saada taas terveen näköiseksi. Kerran olen aikanaan koiran saanut takaisin kotiin pentujen jälkeen kovin laihana ja ei ollut kiva ilmestys.


Sylvin eka juoksu on ohi ja nyt odottelen että päästään ensi kuussa terveystarkkeihin. DNA-testin tulosta ei ole vielä kuulunut, huomenna tulee jo 6 viikkoa täyteen odottelua.

Pennut käytin eläinlääkärissä 3- viikkoisina ja saivat sirut niskaan ja samalla otettiin DNA-näytteet. toivottavasti ei kestä yhtä kauaa niiden tulosten tuleminen vaan saisin luovutettua pennut uusiin koteihin 8-viikkoisena. Haluan valita itsellen pennun joka ei ole GG riskiltään kun toiveeni on kuitenkin tehdä ehkä sillekin jonain päivänä pennut. 

Pennut on ulkoilleet jo useasti. Sen verran hyviä ilmoja ollut että olen voinut hetkiä takapihalla pitää. Hienosti osaavat tehdä sinne tarpeensakin jos hätä silloin sattuu olemaan :)

Meidän laumaan on eilen virallisesti muuttanut uusi jäsen. Asuu kyllä Noran hellässä hoidossa. Westorps Atlas Supergiant, siis Sylvin ihanaakin ihanampi veli <3 Ei ollut tosiaan tarkoitus tuoda omaan perheeseen sisaruksia ruotsista mutta näin kävi ja eikä haittaa yhtään. Toivo on niin ihanaluonteinen, tulee ihan Martta mieleen. Iloinen, vilkas, hyväntahtoinen, komea.



perjantai 20. toukokuuta 2016

Pennut yhden viikon

Täällä on mennyt hyvin.
Nyt ehtii jo hengähtämäänkin ja alkaa pääkin taas pelaamaan univelkojen jälkeen:)

Synnytys oli lopun kaiken todella nopea.
Edellispäivänä Martta jo läähätteli ja samaa jatkoi 12.5 aamulla.
Yhden aikaan päästin takapihalle ja siellä heittäytyi ihan "vauhkoksi". Otin Martan sisään ja vein pentulaatikkoon.
13.40 alkoi ponnistelemaan ja tajusin että nyt on kiire saada valmiiksi sovittu synnytysapu paikalle. 
Soitin ja lupasi tulla kolmeen mennessä.
Heti kahden jälkeen soitin Martan kasvattajalle että nyt kyllä taitaa tapahtua. 
En ollut yhtään varautunut siihen että ykssinäni hoitaisin synnytyksen silti. Tai siis Martta hoitaisi.
Kl. 14.10 syntyi ensimmäinen pentu ja 14.20 oli syntynyt jo kolme. 
Onneksi oli henkinen apu luurin toisessa päässä. Enhän ollut koskaan edes sikiöpussia nähnyt niin 
hiemanko taisin sitäkin kauhistella ;)
Kolmen pennun jälkeen tilanne rauhoittui ja puoli kolmen jälkeen tulikin apua paikalle.
Puoli neljältä oli kaikki syntyneet. Todella hienosti meni kaikki.
Jännitti kovin mutta tällä hetkellä kaikki hyvin.

4 pennuista on jo tuplanneet painonsa.
Tyttö 1, ekana syntynyt, painoi syntyessään 223g ja tänään 539g,
Poika 2 oli 231g, nyt 524,
Tyttö 3 154g, nyt 401g
Poika 4 213g, nyt 530g
Tyttö 5 211g, nyt 529g..

Punnaaminen vasta mielenkiintoista on. Joka aamu huoli että miksi toisella nousee niin 
eri tavalla kun  toisella ja seuraavana aamuna tilanne onkin toisinpäin :)

Olen päättänyt ottaa DNA-testin jokaisesta pennusta 3-viikkoisina. Testikitit tilaan alkuviikosta ja
eläinlääkärille on jo aika varattuna kesäkuun alkuun.
Pentujen tuloksethan tulevat vasta juuri ennen uuteen kotiin luovutusta joten nartun odottajilla
tulee olemaan pitkät viikot, oma pentu kun ei selviä ennen sitä. Itseni mukaan lukien.. :)

Sylvi ei oikein ymmärrä miksi Martta on suureksi osaksi portin takana. 
Hällä alkoi eka juoksukin pari päivää ennenkuin täytti 11kk,  
Päästään alkusyksystä luustokuviin kun kiertokin sopivasti silloin puolessa. Vaikkei siitä mitään 
todistetta olekaan että juoksu löysäisi nartun paikkoja niin silti mieluusti luuston kuvaan 
silloin kun juoksu ei ihan lähellä ole.

Alle vielä toissapäiväisiä kuvia pienistä :)









torstai 12. toukokuuta 2016

Ihanhelmi A-pentue syntynyt

Tänään Martta synnytti, tasan 9 viikkoa astumisesta :)
Tuloksena 3 narttua ja 2 urosta, neljäs narttu oli kuollut jo aiemmin mahaan.
Kaikki voivat hyvin ja ahnaasti roikkuvat nisillä. Martta hoisi homman erinomaisesti ja samanmoisesti myös vauvojaan hoitaa <3

Kaikille pennuille on koti, vielä pitää vaan valita ne, hurjan hankalaa tulee olemaan!